Laskuttaminen ilman Y-tunnusta

Itsensä työllistämiseen liittyy paljon muutakin kuin asiakkaiden etsimistä ja projektien myyntiä. Yksi tyypillinen haaste on laskuttamisen järjestäminen. Kerromme myöhemmin, miten oman Y-tunnuksen voi perustaa ja siirtyä laskuttaman itsenäisesti, sitä ennen kannattaa turvautua laskuttamiseen keskittyneisiin palveluihin. Tinkiläisten kokemuksen mukaan helpoin tapa aloittaa on liittyä Ukko.fi palveluun, josta voit laskuttaa projekteja myös ilman omaa Y-tunnuksen hankkimista.

1. Laske työllesi oikea hinta

Ennen kuin edes tarjoat asiakkaalle projektia, mieti miten paljon sinun pitää laskuttaa jotta käteen jää sopiva summa rahaa. Työstä haluamasi palkan lisäksi laskutettavassa summassa tulee ottaa huomioon tietysti arvonlisävero, mutta Ukko.fi:tä käyttäessä myös oma veroprosenttisi sekä työntekijän ja työnantajan sivukulut. Suosittelemmekin lämpimästi harjoittelua Ukko.fi:n palkkalaskurilla ennen ensimmäistä Tinki-projektia, mikäli sinulla ei ole aikaisempaa kokemusta asiakkaiden laskuttamisesta.

Asiakkaalta laskutettavan summan tulisi siis sisältää työstä omalle tilille haluamasi korvauksen lisäksi kaikki sivukustannukset. Otetaan esimerkki: haluat työstäsi 300€ urakkapalkkana, veroprosenttisi ollessa 15. Työntekijän ja työnantajan sivukulujen lisäämisen jälkeen on palkkaosuuden laskentaan käytettävä summa 492,21€. Summaan lisätään UKKO.fi:n 5% palvelumaksu, jolloin arvonlisäveroton laskutussumma on 518,12€. Tähän lisätään vielä arvonlisävero, 24%, jolloin asiakkaalta laskutettava summa on 642,47€.

2. Liity Tinkiin ja aloita tarjoaminen

Jos et vielä ollut liittynyt, käy tekemässä itsellesi hyvä profiili täältä. Sitten vain tarjouspyyntöjä odottamaan!

3. Liity Ukko.fi:hin ja mieti milloin laskutat

Palveluun liittyminen ja laskujen lähettäminen UKKO.fi:n kautta on ilmaista, mutta palkkaa palvelusta nostettaessa veloitetaan 5% palvelumaksu. Palkkaa voi nostaa haluamallaan tavalla, joko jokaisen laskutetun projektin, tai vasta useamman laskutuksen jälkeen. Tarkista hinnastosta kumpi on sinulle järkevää.

4. Lähetä verokortti

Koska kaikki palvelun kautta asiakkaitaan laskuttavat yksityishenkilöt käyttävät laskutuksessa samaa Y-tunnusta, ovat he verotuksen ja kirjanpidon näkökulmasta palkansaajia. Työn tekijän tulee siis toimittaa UKKO.fi:lle verokorttinsa, jotta voisi nostaa palvelusta palkkaa.

Verokortin lähetys onnistuu helpoiten sivutuloverokortin tai freelancer-verokortin avulla; nämä voi ladata suoraan profiilisi hallintapaneeliin palveluun liittymisen jälkeen. Päätuloverokortista pitää sen sijaan toimittaa alkuperäinen versio postitse. Lisätietoja verokorttityypeistä löydät täältä.

Työn ja laskutuksen iloa!